Osuvampi kulutus

Sähkönkäytön ajankohdalla on merkitystä. Järkevintä on ajoittaa kulutustaan mahdollisimman paljon niihin hetkiin, jolloin sähköä on saatavilla edulliseen hintaan ja runsaasti. Tämä voi alentaa pitkällä aikavälillä kaikkien sähkösopimusten hintatasoa. Energiaa riittää kaikkiin käyttökohteisiin.

Talvella energiaa kuluu merkittävästi enemmän kuin kesällä, mutta vaihtelua on myös vuorokauden ajalla. Sähköä käytetään eniten arkisin aamupäivällä sekä työpäivien jälkeen. Öisin ja pyhäpäivinä kulutus on säännönmukaisesti vähäisempää. On selvää, että arkipäivien kotoisat rutiinit aamukahveineen ja illan ruoanlaittoineen ja kodinhoitoineen lisäävät kulutusta.

Sähkön hinta vaihtelee tunneittain sähkön tuotanto- ja kulutustilanteen mukaan. Hinta määräytyy Pohjoismaisessa sähköpörssissä, ja seuraavan päivän tarkat tuntihinnat ilmoitetaan edellisenä iltapäivänä. 

Hintatietoja voi seurata esimerkiksi Fingidin Tuntihinta-sovelluksessa, jossa voit myös asettaa hälytyksiä hintamuutoksille. Myös sähköyhtiösi saattaa tarjota hintatietoja ja -vertailuja kulutusseurannan sovelluksissa tai verkkosivuillaan. 

Säädä sähkönkäyttöäsi hinnan mukaan

Kun sähkön hinta nousee, on aktiivisten säästötoimenpiteiden aika. Siitä hyötyvät kaikki, myös parhaillaan kiinteää hintaa sähköstään maksavat. Kaikkien sähkösopimusten hinnoittelu perustuu sähkön pörssihintaan, joten kulutus kalliiseen aikaan heijastelee tuleviin sopimushintoihin.

Välitöntä hyötyä kulutuksen ohjaamisesta edullisiin hetkiin saat, jos olet valinnut pörssisähkön. Pitkällä aikavälillä tuntihinnoiteltu sähkö on edullisin vaihtoehto, kun muistat hyödyntää edullisimpia tunteja etenkin paljon sähköä kuluttavien laitteiden käytössä. Esimerkiksi sähkösaunan lämmitys tai uuniruokien valmistus on taloudellisinta silloin, kun sähkö on edullista.

Älykäs koti ja oikea ajoitus säästävät

Kodeissa on paljon sellaista sähkönkulutusta, jota voit arjen sujuvuutta häiritsemättä ohjata toisiin ajankohtiin. Nykyaikaisissa kodin sähkölaitteissa ja taloteknisissä järjestelmissä on valmiina energiatehokkuutta parantavia ja kulutuksen ohjausta helpottavia ominaisuuksia.

Erityisen taloudellista sähkönkäytön ajoittaminen on niissä kodeissa, joissa sähköä kuluu paljon esimerkiksi tilojen tai käyttöveden lämmitykseen. Tällöin käytössä yleensä on myös paremmat tekniset mahdollisuudet kulutuksen ohjaamiseen laitekohtaisten ajastimien ja säätöominaisuuksien, kotiautomaation tai energiapalvelujen avulla. 

Hyödynnä laitteiden ajoitustoimintoa

Kiinnitä huomiota sähkölaitteiden käytön ajankohtaan. Hyödynnä esimerkiksi näiden laitteiden ajastustoimintoja sekä varusta talotekniset laitteet ja järjestelmät älykkäällä ohjauksella:

  • astian- ja pyykinpesukoneet, kuivausrumpu
  • sähkökiuas
  • kylpyhuoneen mukavuuslattialämmitys
  • ilmalämpöpumppu
  • auton moottorin esilämmitys
  • sähköauton lataus
  • sähkölämmitys
  • käyttövesivaraaja
  • ilmanvaihtolaite ja jäähdytys


Käytä vuorotellen suuritehoisia sähkölaitteita, kuten sähkökiuasta, käyttövesivaraajaa ja kylpyhuoneen mukavuuslattialämmitystä. Mitä useampi laite on yhtäaikaisesti päällä, sitä suuremman kulutushuipun ne aiheuttavat.

Lähde: https://www.astettaalemmas.fi/saastovinkit/kerrostalokoti/astetta_osuvampi_kulutus.20456.news