Minkä ikäisiä Kristiinankaupungin tullituvat ovat?

Näin arvoitus ratkaistiin.

Kristiinankaupungin tullitupien julkisivussa on kauan ollut kylttejä vuosilukuineen 1720 läntisen ja 1680 pohjoisen (eli itäisen) tullituvan osalta. Onko näihin lukuihin luottamista? Vastaus on kielteinen. Näyttelyn valmistelun yhteydessä 2023 tehdyt tutkimukset johtivat molempien tupien kohdalla 1760-luvun alkuun. Miten tähän päädyttiin?

Aikaisempi kyltti läntisessä tullituvassa

Asetus Pikkutullista oli voimassa jo Kristiinankaupungin perustamisvuonna 1649 ja kaupungin tuomiokirjojen mukaan tullitaloja on rakennettu ainakin 1667 (Länsitulli) ja 1669 (Itätulli).

Tähän päivään säilyneet tullituvat eivät kuitenkaan ole alkuperäisiä. Jo vuonna 1689 Daniel Hallberg rakensi uuden tullitalon Länsitullilla mahdollisesti sattuneen tulipalon takia. Isonvihan (1713–1721) aikana merkittävä osa kaupungin rakennuksista tuhottiin ja tulliaita joutui polttopuiksi. 1722 tullihallinto kehotti kaupunkeja pystyttämään uusia tulliaitoja ja rakentamaan pikkutullihuoneet entisille paikoilleen. Kristiinankaupungissa tämä tapahtui n. 1726 ainakin itäisen tullituvan osalta.

1700-luvun keskivaiheilla tullituvat ympäri Ruotsia olivat yleisesti rappeutuneet ja kaupunkeja vaadittiin rakentamaan uudet. Vuoden 1756 tulliasetuksessa annettiin yksityiskohtaiset ohjeet tullitupien rakentamisesta ja ylläpidosta, tavoitteena säästäväisyys ja pyrkimys rakennusten kestoiän pidentämiseen. General-Tull-Arrende-Societeten, joka vuokrasi tullinkantoa valtiolta, valvoi rakennustoimintaa ja tarkasti kaikki urakkasopimukset.

Tullirakennuksen koon määritteli vuotuinen kannetun tulli määrä. Alle 2 000 taalaria kantavissa tulleissa riitti pienempi malli. Määräykset täsmennettiin 1759, jonka yhteydessä laadittiin uudet mallipiirustukset, jotka toimitettiin kaikkien kaupunkien maistraateille. Lokakuussa 1759 kuninkaallinen majesteetti ja kamarikollegio vahvistivat pienemmän tullituvan piirustukset.

Pienempi tullitupa, vuoden 1759 mansardityyppimalli

Pienempään mansardityyppiseen malliin kuului suurehko tupa ja sen oikealla puolella kaksi samankokoista kamaria, joista toinen oli ilmeisesti tullinhoitajan asuinhuone ja ulompi tullintoimisto. Julkisivua hallitsee rakennuksesta ulkoneva porstua. Kristiinankaupungin tämänpäiväiset tuvat vastaavat tätä mallia, kuitenkin niin, että mansardikatto on korvattu satulakatolla. Läntinen tupa seuraa pohjapiirustusta tarkkaan, mutta pohjoinen (entinen itäinen) tupa on tehty peilikuvana.

Vuoden 1759 pienemmän mansardityyppimallin mukaan rakennettiin myös mm. Oulun Kajaanintulli (1772). Valokuvan perusteella myös pohjoinen tullitupa Söderhamnin kaupungissa oli samannäköinen kuin Kristiinankapungin tuvat. Kumpikaan näistä rakennuksista ei ole säilynyt meidän päiviin.

Söderhamnin pohjoinen tullitupa vuonna 1900.

Lähteet:
Sjöblom, Walter: Kristinestads historia, 1915.
Bengtsson, Rickard: Vid stadens hank och stör : tullstugor, portar och bommar i svenska städer 1622-1810. Tullmuseum, 1998.
Lilius, Henrik & Kärki, Pekka (toim.): Suomen kaupunkirakentamisen historia I, SKS 2014.

Dendrokronologia eli vuosirengasajoitus

Piirustusta voitiin tietenkin käyttää kauan senkin jälkeen kun se oli tehty. Tarkemman ajoituksen saamiseksi otettiin yhteyttä Stefan Blomqvistiin, joka tekee dendrokronologista tutkimusta hirsien vuosirenkaiden avulla. Tätä menetelmää käyttäen voidaan myös saada selville, onko vanhempien rakennuksien hirsiä käytetty uudelleen.

Näytteitä otettiin 5 lokakuuta 2022. Läntisestä tullituvasta Blomqvist otti näytteitä etelä-, länsi- ja pohjoisseinästä. Yhteensä saatiin seitsemän poranäytettä eri korkeuksilta, joista kaksi samasta hirrestä, koska ensimmäinen näyte yhdestä hirrestä vaurioitui – eli kaiken kaikkiaan näytteet kuudesta hirrestä. Myös pohjoisesta tullituvasta otettiin seitsemän näytettä ja sielläkin tarvittiin yhdestä hirrestä toinen näyte. Näytteitä otettiin pohjois-, itä- ja eteläseinästä sekä toisesta väliseinästä.

Pohjapiirustus (lähteenä Per-Olof Jarle, Kristinestads byggnadshistoria), Läntinen ja pohjoinen tullitupa, näytteenottopaikat merkittyinä.

Ote Stefan Blomqvistin raportista:
Talot on rakennettu jykevistä, paksuista puunrungoista, joten sain hienoja poraussydämiä, joissa oli pitkät rengassarjat jokaisesta hirrestä. Myöhemmin totesin, että näytteistä löytyi 130–207 vuosirengasta. Ohuet renkaat tarkoittaa kovaa puuta, joten poralla olikin täyttä työtä. Kokemukseni mukaan kuusi on pohjalaisissa hirsitaloissa tavallisimmin käytetty puulaji, mutta tässä tapauksessa ei ollut ilmeistä, oliko tuvat rakennettu kuusi- vai mäntyhirsistä.

Näytteiden työstäminen

Porauksen jälkeen näytteet on työstettävä. Katkenneet poraussydämet liimataan yhteen, jonka jälkeen näytteet liimataan puulaudalle, höylätään ja hiotaan, jonka jälkeen ne ovat valmiita skannaukseen.

Poranäyte, tässä KVT64-01, työstettynä ja valmiina skannattavaksi.

Kun vuosirengasnäytteet oli skannattu ja vuosirenkaat mitattu (CooRecorder- ja CDendro-ohjelmia käyttäen) minulla oli vuosirengassarjoja jokaisesta näytteestä, joten pystyin vertailemaan sarjoja käytettävissäni olevia viitesarjoja vastaan. 

Läntisen tullituvan poranäytteet, KVT64-01 ... 06

Pohjoisen tullituvan poranäytteet, KNT65-01 ... 06


Analyysi

Hallussani on pitkä kuusen vuosikasvusarja Pohjanmaalta, joka kattaa ajan 1523–1898. Ensi työkseni oli katsottava, voiko sitä käyttää ajoituksen pohjana. Osoittautui kuitenkin, että kaikki näytteet korreloivat erittäin huonosti kuusen viitesarjaani, enkä saanut lainkaan selkeitä tuloksia. Tämä saattaisi siis viitata siihen, että hirret olivatkin mäntyä, eikä kuusta. Tukea tälle oletukselle sain siitä, että melkein jokaisen näytteen kohdalla esiintyi myöhäispuussa selkeitä mäntypuulle tyypillisiä vaaleita pilkkuja. Näitä pihkakanavien aiheuttamia pilkkuja on havaittavissa erityisen selvästi männyssä.

Yksityiskohta, KNT65-03 ... 05 selkeitä vaaleita pilkkuja tummassa myöhäispuussa

Koska en voinut käyttää omia viitesarjojani ajoitukseen, jouduin hyödyntämään saatavilla olevaa viitemateriaalia koko Pohjoismaiden alueelta. Seuraava vaihe oli siis tutkia vastaavuutta näihin viitteisiin. Nyt näkyi jo tuloksia: yhteneväisyydet Ruotsista, Suomesta ja Virostakin löytyneisiin viitesarjoihin antoi selkeän vastauksen hirsien iästä. Vastaavuus oli hyvä Ruotsin Taalainmaasta saatuihin vuosirengassarjoihin ja korkeita arvoja saatiin myös Savonlinnasta ja Keski-Suomen Pyhän-Häkin kansallispuistosta. Lopulta kaikki hirret – jotain poikkeusta lukuunottamatta – pystyttiin ajoittamaan vuosiin 1760 ja 1761. Analyysituloksien vahvistamiseksi olen ottanut yhteyttä alan kollegoihin Ruotsissa, jotka päätyivät samaan tulokseen. Tulokset käyvät ilmi alla olevasta taulukosta.

Taulukko 1. Analyysitulos

Taulukon selitys.
”Stock” = hirren tunnus. Esim. ”B4” on näyte seinästä B, neljäs hirsi laskettuna lattian tasolta sisätilassa.
”Prov-id” = näytteen tunnus. B-kirjain näytetunnuksen yhteydessä tarkoittaa, että kyseessä on toinen näyte samasta hirrestä, koska ensimmäinen on vaurioitunut. r-kirjain tarkoittaa, että vuosirengassarjaa on tarkistettu. Tässä tapauksessa (KNT65-05r) poraussydämestä jostain syystä puuttui kaksi vuosirengasta 108 ja 111-renkaiden väliltä, ulkoa katsoen. Puuttuvien vuosirenkaiden leveyksien likiarviot on laskettu muista hirsistä saatujen näytteiden avulla.

Taulukon T-arvo kertoo missä määrin näytteet vastaavat viitemateriaalia. Pääsääntöisesti 4:n ylittävä arvo viittaa tyydyttävään ajoitukseen, ja tässä tapauksessa moni arvo on huomattavasti korkeampi. Tulokset ovat sen verran selkeitä ja yhteneväisiä, ettei hirsien ja näin ollen myös rakennuksien iästä voi olla epäilystä. Tutkimus osoitti siis, että tullituvat ovat yleistä käsitystä hieman nuorempia, mikä ei ole dendrokronologisissa tutkimuskohteissa harvinaista. Mutta vuosi 1760 tarkoittaa sekin hirsitalolle kunnioittettava ikää."