Suomen kaunein uudisrakennus sijaitsee Kristiinankaupungissa, kirkkotorin vieressä

23.04.2024

Sivusto arkkitehtuurikapina.fi järjesti huhtikuussa äänestyksen Suomen kauneimmasta uudesta rakennuksesta. Kriteerinä oli, että rakennusten tuli olla valmistuneet edellisen vuoden aikana. Äänestys toteutettiin avoimena verkkoäänestyksenä, johon kaikki saivat osallistua. Fastighets ab Kristinestads bostäder Kiinteistö oy:n uudisrakennus Kirkkotorilla oli ehdolla kilpailuun ja voitti ylivoimaisesti 42 prosentin ääniosuudella. Ääniä annettiin yhteensä 1401 kappaletta.

Äänestyksen voittanut Kristiinankaupungin kaupungin omistaman Fastighets ab Kristinestads bostäder Kiinteistö oy:n uusin, 10 vuokra-asunnon kokonaisuus “Kirkkotori” sijaitsee kaupungin keskustassa. Sen tuntumassa on Ulrika Eleonoran vanha kirkko vuodelta 1700 ja tullitupa 1600-luvulta.

02

“Tämä hanke on kautta aikojen suurin oma hankkeemme, myös ensimmäinen hissitalomme. Tavoitteenamme oli luoda nykyaikainen mutta historiallista ympäristöä kunnioittava uudisrakennus. Olemme otettuja siitä, että hankkeemme sai näin laajan suosion” toteaa toimitusjohtaja Tom Heinonen.

Valinnan perusteluja:

”Traditionaalista muotokieltä tinkimättömästi noudattava uudisrakennus. Jugend-henkisine ikkunajaotuksineen Kristiinankaupungin uusi kaunotar näyttää siltä, kuin olisi ollut paikallaan aina. Uusi rakennus täydentää erittäin huomaavaisesti historiallista naapurustoaan ja lisää omalta osaltaan alueen viihtyisyyttä ja vetovoimaa.”

01

Arkkitehtitoimisto: Oy Rakennussuunnittelu AK-Plan Byggnadsplanering Ab

Rakennuttaja: Fastighets ab Kristinestads bostäder Kiinteistö oy

Kuvat: Maria Viikilä

Siirry "Uutiset"-sivulle